Harrastan tällä hetkellä nykytanssia ja luultavasti tulevaisuudessa pianon soittoa. Tanssia olen harrastanut noin kuukauden ja aijon jatkossakin harrastaa sitä mahdollisimman pitkään.
2. Missä maissa olet matkustanut?
Olen käynyt Venäjällä ja Virossa & tänä kesänä suuntaan kohti Ruotsia. En siis ole käynyt missään euroopan ulkopuolella, vaikka se olisikin yksi suurimmista haaveistani.
3. Oletko pessimisti, realisti vai optimisti?
Se niin vaihtelee eri tilanteissa. Olen optimistinen, jos tuntuu siltä ja taaskin pessimisti, jos mikään ei onnistu tai päivä on mennyt huonosti. Realisti olen nytpitäisitehdäjotakinjaäkkiä - tilanteissa. :D
4. Millaista musiikkia tykkäät kuunnella?
Kaikenlaista, ennen suunnilleen puolvuotta sitten kuuntelin rockia. Nytten sitten kuuntelen joitain sekavia remixejä. :D
5. Mistä asiasta olet ylpeä elämässäsi?
Toteutuneista tavoitteista..
6. Millaiset ovat aamurutiinisi?
Arkipäivisin minulla ei vaan satu olemaan minkäänlaisia rutiineja, koska kiireet. Joinain päivinä aamupalakin jää väliin. Viikonloppusin aamurutiinit vaihtuukin päivärutiineihin, koska herään joskus kahdentoista jälkeen, tai joskus nukun jopa kolmeen asti :D. Asiaan, eli herään, käyn suihkussa ja nämä perus aamujutut, jonka jälkeen syön yleensäkin leipää teen tai kahvin kanssa. Sen jälkeen venyttelen, jos muistan jonka jälkeen onkin jo iltapäivä.6. Millaiset ovat aamurutiinisi?
7. Mikä on lempieläimesi?
Tietysti kissat nyt ja aina, vaikka tää mirri kuseekin sängylleni ja rikkoo johtoja.
8. Missä näkisit itsesi viiden vuoden päästä?
Olisin silloin melkein 19, jolloin opiskelisin ja kävisin samanaikaisesti töissä jossain mäkissä. :D Asuisin omassa kämpässä kämppiksen kanssa.
9. Minkä taidon haluaisit oppia?
Ei tule nytten mitään mieleen, paitsi lentäminen.
10. Lempihajuvetesi?
Tämä Yves Rocherin L'Eau de Parfum Intense Comme une Évidence.
11. Oletko koskaan kiipeillyt puissa?
Hyvin mielenkiintoinen kysymys! :D Kiipeillyt olen kymmenissä puissa, suunnilleen kolme vuotta sitten. Siihen yhteen oli rakennettu puinen sellainen istumapaikka, jossa oleskelin aina iltasin.
HAASTAN: Hiljan, Tuikkeen, Annikan, Erikan ja Viivin!
KYSYMYKSET: 1. Mikä on suurin haaveesi? 2. Lempielokuva? 3. Mitä suunnitelmia kesäksi? 4. Mikä mieliala tällä hetkellä? 5. Millaisia ihmisiä vihaat? 6. Uskotko karmaan? 7. Viihdytkö paremmin ihmisten vai eläinten seurassa? 8. Mikä on pahin pelkosi? 9. Kun katsot vasemmalle, mitä näet? 10. Seuraava matkakohteesi? 11. Millainen olet luonteeltasi?
hei kivasti toteutit tän + ihania kuvia ♥ :-)
VastaaPoistakiitos paljon ♥ (:
PoistaTosi kiva vähän erillaista täläkertaa:) Hieno ulkoasu blogillasi! ;)
VastaaPoistakiitoksia!
Poistaihanasti oot tehny tän ja niin hienoja noi kuvatki! :-) tää ulkoasu on vaan niin ihanan simppeli! <3
VastaaPoistakiitän :) <3
PoistaOlipas kiva lukee sun vastauksia tähän!:-)
VastaaPoistaMukava nähdä, että joku näitä lukeekin :''D
PoistaKivasti toteutettu tää postaus!
VastaaPoistaJa hei, kiitos haasteesta, vaikka mä en tätä todennäkösesti tulekaan tekemään! :D
Mulla on aikalailla sama juttu ton 3. kysymyksen kanssa, realistinen optimisti tai pessimisti tilanteesta riippuen! :)
kiitos :) njoo huomasin sen, että et otakkaan vastaan haasteita vähän liian myöhään.. olisi kuiteski superkiva jos päättäisitki väsätä semmosen :D haha en sitte taidakkaa olla ainoa! :)
Poistasun blogi on jotenki tosi ihanan raikas ja toi banneri on kans tosi kiva! (':
VastaaPoistaTosi kiva postaus! Nam, nyt rupes tekee hirveesti mieli tota mustikkasuklaata. Ihana ulkoasu myöskin blogilla & olet kaunis! :-)
VastaaPoistaKiitoksia haasteesta! :-)
VastaaPoistaPitää kattella josko tekisin tän!